fbpx

Reposen perhe sai ponnahduslaudan sujuvampaan arkeen

kaksi lasta lumikenkäilee
Nelihenkinen Reposen perhe sai toimivia ideoita arjen suunnitteluun hyvinvointikurssilla Yyterissä.

Reposen perheessä oli jo jonkin aikaa koettu haasteita 5- ja 8-vuotiaiden lasten unen ja terveyden kanssa. Perheen äidille Kristalle oli aiemmin suositeltu PHT:n perheiden hyvinvointikurssia, ja nyt tuli sopiva hetki hakea mukaan. 

Nelihenkinen perhe osallistui hyvinvointikurssille joulukuun lopussa Yyterin Virkistyshotellissa. Kurssin parasta antia oli yhdessäolo perheen kanssa. Lasten mielestä kivointa oli ohjatut aktiviteetit, joihin koko perhe osallistui yhdessä. Vanhempien mielestä mukavinta oli käydä kylpylässä ihan rauhassa ja syödä hyvin. 

“Koska meillä vanhemmilla ei mennyt aikaa ruuanlaittoon tai siivoukseen, niin oli mahdollista antaa lapsille enemmän keskeytymätöntä aikaa”, Krista kertoo.

Pienillä muutoksilla kohti sujuvampaa arkea

Ammattilaisten ohjauksessa Reposille syntyi monta ideaa siitä, mitä arjessa voisi jatkossa tehdä eri tavalla. Vanhemmat havahtuivat ajattelemaan ja suunnittelemaan sitä, miten lapset voisi ottaa enemmän mukaan kotitöihin. Tällöin erityisesti äidiltä liikenisi enemmän aikaa osallistua yhdessä ulkoiluun. Aiemmin isä ulkoili lasten kanssa sillä aikaa, kun äiti siivoaa.

“Teimme myös yhdessä perheellemme ruutuaikasopimuksen. Sen tekemisessä parasta oli se, että lastenkin ajatukset ja ääni otettiin huomioon eikä sitä vain saneltu aikuisten toimesta”, Krista kuvailee.

Perheen mielestä kurssilla oli sopivasti yhteistä ohjelmaa sekä lapsille ja aikuisille suunniteltua erillistä ohjelmaa, mutta myös ohjelmatonta aikaa. Ohjattujen osioiden ulkopuolella perhe kävi ulkoilemassa ja uimassa tai vain rentoutui omassa huoneessa.

Suurimpana kotiinviemisenä Reposet saivat ajatuksen ottaa lapset enemmän mukaan koko perhettä koskevaan päätöksentekoon. Vanhemmat kokevat, että lapset osallistuvat paremmin, kun saavat myös itse olla vaikuttamassa päätöksiin.

“Saimme kurssilta hyvän ponnahduslaudan hieman sujuvampaan arkeen. Kurssilla oli kivoja pikkujuttuja, jotka on helppo siirtää arkeen. Meillä oli tosi mukavaa ja voimme suositella tätä kurssia ihan kaikille, tavallisille perheille. Ei tarvitse välttämättä olla mitään suuria murheita!”, Krista sanoo.

Kaipaako myös teidän perheenne tukea ja kannustusta lapsiperhearjen, hyvinvoinnin ja elintapojen tarkasteluun ammattilaisten ohjauksessa?