

AIKUISTEN HYVINVOINTIKURSSIT
Haaveiletko muutoksesta omassa olossa ja kehossa? Uuvuttaako työ ja arki? Kamppailetko painonhallinnan ja jaksamattomuuden kanssa? Tuntuuko, että kaikki on jo kokeiltu tai et tiedä mistä aloittaa?
Me kaikki haluamme voida hyvin, olla tyytyväisiä itseemme ja elää mielekästä, iloa tuottavaa arkea. Kuitenkin jos kaikki aika ja energia menee työelämässä selviytymiseen, kiireisen arjen pyörittämiseen ja läheisistä huolehtimiseen, voi omasta terveydestä ja kunnosta huolehtiminen tai muutosten tekeminen omiin tapoihin tuntua ylivoimaiselta.
Älä jää yksin kamppailemaan jaksamisen ja terveyden haasteiden kanssa. PHT:n taloudellisesti tuetut aikuisten hyvinvointikurssit ovat kolmesta lähijaksosta (3 + 2 + 2 vrk) koostuvia kokonaisuuksia, joilla saat tilaisuuden hengähtää arjesta, oikeasti toimivat työkalut itsestäsi huolehtimiseen sekä ammattilaisten tukea hyvinvoinnin ja jaksamisen haasteisiin.
Kurssi sopii sinulle, jos
- tiedät, miten sinun olisi hyvä liikkua ja syödä, jotta voisit paremmin, mutta elintapojen muutosyritykset eivät ole onnistuneet
- kiire ja väsymys estävät omasta hyvinvoinnistasi huolehtimista
- kärsit stressistä ja uupumuksesta työssä ja arjessa
- et löydä motivaatiota terveellisten arkitottumusten noudattamiseen
- olet avoin pohtimaan, miten ajatukset ja tunteet vaikuttavat tapoihisi ja tottumuksiisi
- olet työikäinen ja taloudellinen tilanteesi vaikeuttaa hyvinvointipalveluihin hakeutumista
- haluat sitoutua pitkäjänteiseen, kolmen lähijakson kurssikokonaisuuteen
Ainutlaatuinen kurssikonsepti
PHT:n aikuisten hyvinvointikursseilla käytetään tutkitusti toimivaa psykologista ohjausmenetelmää (arvo- ja hyväksyntäpohjainen lähestymistapa), jonka ovat kehittäneet terveyspsykologian ja käyttäytymisen muutoksen asiantuntijat. Ohjauksessa omaksut mielen hyvinvointitaitoja, joiden avulla pystyt pitämään kiinni toivomistasi muutoksista, ja saat toimivia työkaluja parempaan arjen hallintaan
Noin kolmen kuukauden välein järjestettävistä kolmesta lähijaksosta (3 + 2 + 2 vrk) koostuvalla kurssilla käynnistät toivomasi muutokset ja opit tekemään hyvinvointiasi lisääviä valintoja myös arjen kiireen keskellä. Opit haastamaan hyvinvointiasi estäviä ajatuksia ja totuttuja toimintamalleja ja oivallat mikä on itsellesi tärkeää juuri tässä elämäntilanteessa. Lähijaksot tarjoavat odotetun tilaisuuden hengähtää arjen pyörityksestä ja keskittyä hetkeksi vain itseesi. Noin puolen vuoden ajalle ajoittuvat jaksot takaavat, että uudet taidot, ajatukset ja tavat jalkautuvat arkeesi pikku hiljaa, mutta pysyvästi.
Kurssiin ohjelma sisältää ohjattuja liikuntakokeiluja ja keskusteluja hyvinvoinnin eri osa-alueista, jotka inspiroivat ja kannustavat toivomaasi muutokseen. Saat samanhenkisen ryhmän tuen sekä yhteensä kolme (3) henkilökohtaista yksilöohjausta, joissa käydään läpi sinun hyvinvointiisi vaikuttavia asioita. Tällä kurssilla keskitytään mielen sisäiseen muutokseen, ohjelma ei sisällä fyysisen kunnon mittauksia tai henkilökohtaisia kunto- ja ravitsemusohjeita.
Tutustu kurssikohteisiin ja malliohjelmiin täällä.
Edullinen omavastuuhinta
Kurssit ovat taloudellisesti tuettua järjestötoimintaa, joka rahoitetaan sosiaali- ja terveysministeriön myöntämällä avustuksella.
Osallistujan omavastuuosuus on vain 35 €/vrk. Omavastuu laskutetaan kolmessa osassa 105 € + 70 € + 70 €. Koko kolmiosaisen kurssikokonaisuuden hinta on siis vain 245 €. Hinta sisältää majoituksen yhden hengen huoneessa, täysihoidon, ohjatun ryhmäohjelman sekä yhteensä kolme yksilöohjauskertaa. Työttömät ja lomautetut saavat omavastuun puoleen hintaan.
Kurssilaisten kokemuksia:

Sopiiko kurssi minulle?
Tee psykologisen joustavuuden testi
Lue osallistujien kokemuksia kurssilta
Kurssista on iloa ja hyötyä, kun terveydentilasi ja psyykkiset voimavarasi sallivat täysipainoisen osallistumisen kurssin ohjattuun ohjelmaan. Huomioithan, että kurssit eivät korvaa ammatillista kuntoutusta, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tai psykoterapiaa.
Nämä kurssit eivät sisällä fyysisen kunnon mittauksia eikä henkilökohtaisten kunto- ja ravitsemusohjelmien laatimista.
Jäikö kysyttävää?
Etsi vastaus usein kysytyistä kysymyksistä
tai ota yhteyttä asiakaspalvelu@pht.fi