fbpx

Uusilla ajatusmalleilla jaksamista arkeen – Virpin tarina

kuvituskuva
Korona-aikaan jämähtänyt Virpi oppi kantamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistaan.

“Olo oli väsynyt. Korona-aika oli jotenkin lamauttanut minut ja sen mukanaan tuoma etätyö oli stressaavaa. Liikuntapaikkojen sulkemisen myötä omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen oli unohtunut täysin.”

Näin tilannettaan ennen hyvinvointikurssia muistelee 53-vuotias Virpi, joka työskentelee henkilöstöhallinnon asiantuntijatehtävissä. Vaativa työ yliopistosektorilla ja kroonisen sairauden aiheuttama väsymys ja kivut haastoivat arjessa jaksamista. “Olin nähnyt PHT:n mainoksia jo muutaman vuoden ajan ja monesti ajatellut, että tuonnehan voisi hakea. Korona-ajan mukanaan tuomat hyvinvoinnin haasteet saivat minut vihdoin jättämään hakemuksen.”

Virpi osallistui kurssille Lohja Spa & Resortissa. Kurssilla käsiteltiin monipuolisesti omaan hyvinvointiin liittyviä teemoja, ja Virpin mielestä ohjelmassa oli sopivasti myös erilaisia liikunnallisia osioita. Virpi koki, että kurssin paras anti oli se, että osallistujille ei tarjottu valmiita ratkaisuja vaan omaan hyvinvointiin liittyviä haasteita sai ja joutui pohtimaan ja ratkomaan itse. 

“Tällä tavoin löytyi aidosti itselle sopivia toimintatapoja, joilla pystyy vaikuttamaan positiivisesti omaan arjessa jaksamiseen. Toki tällainen lähestymistapa oli hidasta, sillä omien ajatusmallien pohtimiseen ja uusien toimintatapojen oppimiseen meni aikaa, Uskon kuitenkin, että näin positiiviset vaikutukset ovat pidempikestoisia.”, Virpi kuvailee ja antaa esimerkkejä omista muutoksistaan.

“Opin kantamaan vastuuta omasta hyvinvoinnistani ja arjessa jaksamisesta. Olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja tekemään arjessa omaa hyvinvointia tukevia ratkaisuja. Syön terveellisemmin, liikun ja nukun enemmän. Suosittelenkin kurssia ehdottomasti kaikille, jotka kokevat, että heillä on haasteita arjessa jaksamisen kanssa. Matka on pitkä ja joskus ehkä vähän kirpaiseekin, mutta on ehdottoman hyödyllinen. Kurssin jälkeen arvostaa itseään, omaa terveyttään ja hyvinvointiaan ihan uudella tavalla.”