fbpx

PHT:n toiminta tuloksellista Kuntoutussäätiön tekemän arvioinnin mukaan

Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry:n hyvinvointikurssit tuottavat tulosta. Vuodesta 2018 alkaen järjestetyistä Pysyvään muutokseen -kursseista on tehty tuore SROI-arviointi. SROI tulee sanoista Social Return On Investment eli investoinnin yhteiskunnallinen tai sosiaalinen tuotto. Kun kaikki PHT:n kurssien synnyttämät positiiviset muutokset muutetaan rahamääräisiksi ja lasketaan yhteen, tuottavat kurssit niihin panostettuun euroon nähden osallistujille ja muulle yhteiskunnalle noin kolminkertaisen hyödyn. Kurssien kohderyhmän kokemia haasteita ovat muun muassa ylipaino, heikko psykologinen joustavuus suhteessa liikuntaan sekä aiemmat tuloksettomat elintapojen muutosyritykset. Kurssien aiheuttamat muutokset näkyivät osallistujien hyvinvoinnissa vielä ainakin kolmen ja kuuden kuukauden seurannoissa. Osallistujat myös arvostavat korkealle näitä muutoksia muun muassa mielialassa, psyykkisissä ja fyysisissä voimavaroissa sekä unenlaadussa. Kursseilla on osallistujien kokemien hyötyjen lisäksi yhteiskunnallinen ulottuvuus, sillä kyselyissä raportoidaan myös parannuksia työkyvyssä sekä itse arvioidussa terveydentilassa. Näistä esimerkiksi jälkimmäinen on tutkimustiedon perusteella yhteydessä terveyspalveluiden käyttöön. 

Kurssien järjestämisestä hyötyvät lisäksi kursseja järjestävät palveluntuottajat sekä mahdollisesti osallistujien puolisot ja lapset, joihin kursseilla tavoitellut elintapamuutokset saattavat heijastua.

Kuntoutussäätiön yhteistyössä PHT ry:n kanssa toteuttama SROI-arviointi on ladattavissa osoitteesta:
https://kuntoutussaatio.fi/assets/files/2020/09/PHT-SROI-raportti-8-9.pdf

Lisätietoja:
Satu Niskanen
väitöskirjatutkija, TtM, tt
044 7813176 / satu.niskanen@kuntoutussaatio.fi

Timo Ilomäki
VTM, TtM
044 781 3118 / timo.ilomaki@kuntoutussaatio.fi